tiistai 29. marraskuuta 2011

Noloa vai ei

Kutsukirjeidemme mukana lähti myös infokirje jossa oli muun muassa reittiohjeita mutta myös maininta häälahjoista. Mietimme päämme puhki miten muotoilisimme tuon osan kirjeestä, varsinkin kun toivomme lähinnä avustusta häämatkan matkakassaan. On meillä myös lahjalista tehtynä netissä sillä rahan pyytäminen kavereilta tuntuu vähän pöhköltä.

Lopulta päädyimme siihen että turha asiaa on kierrellä ja kaarrella vaan mielestämme asian voi sanoa suoraan. Tiedän että tämä on monien mielestä noloa mutta itse koen että se vähentää vieraiden päänvaivaa lahjan suhteen, sillä harva kuitenkaan tulee häihin ilman lahjaa. Tai itse ainakin olen vieraana kiitollinen kun ei lahjan valintaan tarvitse käyttää tuhottomasti aikaa vaan saa antaa jotain josta on oikeasti iloa. Kirjeessä taitaakin nyt lukea jotenkin niin että mikäli haluatte muistaa meitä lahjalla niin ilahdumme suuresti häämatkakassamme kartuttamisesta ja niin pois päin. Ja sitten on myös maininta lahjalistasta mikäli joku mieluummin valitsee sieltä jotain.

Lista on kylläkin todella lyhyt sillä emme oikeastaan kaipaa hirveästi mitään tavaraa, pitäisi tästä vanhastakin roinasta päästä eroon... Sieltä kuitenkin löytyy kotimaista arjen designia, nimittäin Iittalan Essence-laseja sekä Arabian 24h Tuokio astioita. Kyllä vanhoja astioita voi siivota pois jotta nämä ihanuudet mahtuvat kaappiin!


Kuvat arabia.fi sekä iittala.fi

2 kommenttia:

  1. Meilläkin lukee simppelisti kutsussa, että mahdolliset muistamiset ja perässä tilinumero. Sen alla itse kirjoittamani "runo" (ei siis mikään kulunut värssy). Mielestäni se on aivan ok laittaa kutsuun mitä haluaa jos ja kun lahjoja tuodaan (kun kuitenkin ainahan niitä tuodaan).

    VastaaPoista
  2. Hyvä että muutkin ovat päätyneet samaan ratkaisuun! Ja kuten sanoit niin niitä lahjoja kuitenkin tuodaan, joten miksi ei sitten suoraan kertoa mikä olisi mieluisaa.

    VastaaPoista