sunnuntai 19. elokuuta 2012

Uusi osoite

Olen nyt pienen pohdinnan jälkeen päättänyt siirtää blogini täältä Blogspotista Lily.fi:n puolelle. Jatkossa voit lukea juttujani osoitteessa http://www.lily.fi/palsta/tuuliviirin-tunnustukset

Kiitos kaikille ihanille lukijoille ja toivottavasti näen teidät myös uudessa osoitteessa :)


perjantai 17. elokuuta 2012

Purkillinen keksejä

Löysin tämän mahtavan lahjaidean eräästä keittokirjastani ja lopultakin pääsin sen toteuttamaan kun olen menossa katsomaan ystäväni uutta kotia ensimmäistä kertaa. Mukaan lähtee purkillinen keksejä, eli cookies in a jar. Lahjan idea on se että kekseihin tarvittavat kuivat raaka-aineet ladotaan vuorotellen kauniiseen purkkiin ja mukaan laitetaan ohje miten herkut saa valmistettua. Itse valitsin Pentikin litran vetoisen lasipurkin mutta tähän taitaa sopia oikeastaan mikä lasipurkki tahansa. Reseptinkin voi vapaasti valita, itse käytin tällä kertaa kirjasta löytyvää ohjetta mutta turvallisempi vaihtoehto on valita jo hyväksi todettu versio. Helppo, hauska ja edullinen lahjaidea!




torstai 16. elokuuta 2012

Pikkuhiljaa...

Nyt kun asuntoa lopultakin pääsisi remppaamaan niin mieheni joutuikin sitten lähtemään viikon työmatkalle. Onneksi meillä kuitenkin on ihania ystäviä jotka auttavat neitoa hädässä joten purkutyöt on saatu aluilleen. Tai no, oikeastaan lähes kaikki mitä piti purkaa on nyt purettu ja seuraavaksi seinät pitää kittaa ja hioa. Eli hommaa riittää kyllä työmatkalaisellekin :)

Mutta eikö olekin aika päheän näköinen tuo taaimmainen harmaa seinä josta lasikuitutapetti on revitty irti? Melkein tekisi mieli jättää seinä tuollaiseksi. Mutta vain melkein.





maanantai 13. elokuuta 2012

Se oma työmaa

Me olemmekin nykyään sitten velallisia, nimittäin asuntovelallisia. Ostimme ensimmäisen yhteisen kotimme jokin aika sitten ja avaimet saimme viime viikon alussa. Viimeinen lomaviikko menikin sitten ihmetellessä että mitäs kaikkea asunnossa pitää tehdä.

Suurin muutoskohde on kylpyhuone joka on lähes alkuperäisessä kunnossa. Kalusteet on kai jossain vaiheessa vaihdettu mutta eivätpä ne oikein tuota kylppäriä pelasta. Keittiö on oikeastaan ihan ok mutta päätimme joka tapauksessa että sekin menee vaihtoon. Kodinkoneet kuitenkin säästämme sillä ne ovat kaikki hyvässä kunnossa joten siinä säästää pitkän pennin. Muokkaamme myös tuota makkarin ja olohuoneen välissä olevaa hassua seinää, ensinnäkin tuo ihanaakin ihanampi puupanelointi joutaa pois ja teemme seinästä myös pidemmän niin että makkariin on vain yksi kulkuaukko. Kaiken tämän lisäksi jokainen seinä täytyy maalata sekä lattia vaihtaa. Nii, ja katto fiksata. Eli tuollaista pientä fiksaamista...

Lattiakaakeleiden muoto jees, väri ei niinkään...
Sisustustarrat on in, vai miten se nyt meni?
Päättivät sitten ottaa palan lattiaa mukaansa.
Kaapit vaihtoon mutta koneet jää.
Mökkitunnelmaa parhaimmillaan
Täällä ei tarvitse tehdä mitään, eli parveke.

lauantai 11. elokuuta 2012

Kuninkaallisten jalanjäljissä

Mieheni toteutti tällä viikolla yhden pitkäaikaisen haaveensa ja osti itselleen moottoripyörän. Teimmekin pyörällä samantien "pienen" koeajon ja suuntasimme sukuni mökille Nauvoon Kuninkaantietä ajaen. Reitti ei ole nopein mahdollinen mutta sitäkin idyllisempi ajaa. Pysähdyimme muun muassa Mustion linnaan kahville sekä Fiskarsin ruukkiin lounaalle.

Kaikista hauskin oli kuitenkin päästä taas sukuni mökillä käymään sillä emme ole käyneet siellä muutamaan vuoteen. Lapsena vietin aina suurimman osan kesästä kyseisellä mökillä ja sinne on aina ihana palata. On mahtavaa että omassa elämässä löytyy sellainen paikka josta ei ole muuta kuin onnellisia muistoja. Ja mökillä myös aika tuntuu pysähtyneen, piirongin laatikoista löytyy edelleen ne samat värityskirjat ja nappirasiat kuin mitä aina ennenkin. Jopa tekemämme "jungfrustig" joka näkyy alimmassa kuvassa, vapaasti suomennettuna neitsytpolku, oli säilynyt lähes ennallaan vaikka se on tehty vajaat 20 vuotta sitten. Nuo polut liittyvät jotenkin juhannustaikoihin mutten löytänyt asiasta sen tarkempaa tietoa enkä enää muista sen tarkemmin. Olisikohan kenelläkään muulla tästä enempää tietoa?


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Herkkua Helsingistä

Törmäsin muutama päivä sitten Kluuvin maatilatorilla ensimmäistä kertaa helsinkiläiseen Levy Chocolate suklaaseen. Suklaalevy oli sikakallis (9 euroa) mutta pakkoa sanoa että oli kyllä joka euron arvoinen. Ja todella hyvän maun viimeistelee tuo tyylikäs pakkaus. Nyt kaikki tumman suklaan ystävät kipin kapin Kluuviin ostoksille!




sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ystävien työmaa

Olemme tällä viikolla olleet auttelemassa ystäviämme heidän aika isolla työmaalla, he ovat nimittäin ostaneet tontin ja kohta alkaa talon rakentaminen. Mutta ennen kun itse rakentamista voi aloittaa niin tontilta on purettava vanha saunarakennus. Tätä olemme sitten porukalla olleet tekemässä ja hommaa on kyllä riittänyt. Koko talo on muun muassa eristetty sahanpuruilla jota olemmekin lapioineet säkkikaupalla. Katon alta löytyi myös ampiaispesä joka hieman hankaloitti miesten katon purkua. Mutta onneksi siitä selvittiin vain säikähdyksellä ja muutamalla pistolla. Ja kuvista näkyy tuo paras tapa tehdä töitä, eli yksi tekee ja muut valvoat työn jälkeä. Tehokasta, eikö?